Ankka

Tammireittien ensimmäinen opastettu ja viitoitettu luontopolku on avattu Liedossa. Ankan ja Nautelankosken välillä kulkeva polku tarjoaa niin lietolaisille kuin kauempaa tuleville mahdollisuuden nauttia kesäisestä luonnosta. 

Ankka–Nautela-polulla on pituutta kaikkineen kahdeksan kilometriä, ja sen voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa tai vaikkapa osissa. Vaihteleva ja helppo on esimerkiksi 1,3 kilometrin Ankan lento, joka vie uudelta Ankan pysäköintipaikalta Liesan laavulle ja nuotiopaikalle, neuvoo liikuntasihteeri Mika Närvi Liedon kunnasta.

Polulle pääsee myös Pieneläinhautausmaan P-paikalta ja Nautelankoskelta, jonka luonnonsuojelualueella on lisäksi kahden kilometrin aarnipolku. Kaikille kolmella paikalle on pystytetty Tammireittien opastaulu karttoineen. Karttoja saa kunnantalon neuvontapisteen ohella Nautelankosken museolta ja Lietohallilta. Sähköisinä reitit löytyvät sekä kunnan että Tammireittien kotisivuilta, sanoo kartat laatinut paikkatietosuunnittelija Tuomo Hynynen Liedon kunnasta.

Ankka–Nautela-polku toimii toivottavasti esimerkkinä muillekin kunnille siinä, miten liikuntamahdollisuuksia voi saada aikaan edullisesti kunnan ja yhdistysten yhteistyönä. Näin kiitteli Liedon kuntaa ja Härkätien Vaeltajia polun avaamista pitkän linjan liikuntavaikuttaja Martti Raikasniemi.

Polun kunnostukseen ja merkintöihin on osallistunut parikymmentä henkeä, kertovat Härkätien Vaeltajien talkooporukan nokkamiehet, Jouni Mäkinen ja Tapani Klippi. Härkätien Vaeltajilla on yli 200 jäsentä, ja se on Suomen Ladun lietolainen paikallisyhdistys, jonka tarkoituksena on luonnossa tapahtuvan kunto- ja virkistysliikunnan ja retkeilyn yleistäminen kansan tavaksi.  

Ankan avajaiset
Ankka–Nautela-polun avannut Martti Raikasniemi (keskellä) kiitti Mika Närviä (vas.) ja Jouni Mäkistä Liedon kunnan ja Härkätien Vaeltajien esimerkillisestä yhteistyöstä.

Opastauluja ja reittejä pyöräilijöille, patikoijille ja melojille 

Kaarinan, Liedon, Paimion ja Sauvon yhteisten Tammireittien opastauluja pystytetään kesän aikana poluille ja melontareittien taukopaikoille. Pyöräreitit sen sijaan saavat viitoituksen vasta kesällä 2020, kun uudistetut tieliikennelaki ja liikennemerkkiasetus astuvat voimaan. Niissä on määritetty uudet liikennemerkit pyöräreiteille.

Tauluissa on karttojen lisäksi QR-koodi, jolla pääsee sähköisille kartoille. Niistä löytyvät myös reittien varren nähtävyydet ja palvelut.

Tauluissa on myös paikat sellaisten yritysten ilmoituksille, jotka haluavat tukea Tammireittejä ja sen kautta alueen asukkaiden liikuntamahdollisuuksia ja luontomatkailun kehittämistä. Yritystuki käytetään opastaulujen ja karttojen rahoitukseen.

Ankka-Nautelan avajaiset
Uusi polku kutsuu nauttimaan kesäluonnosta.